KONSERTTIPAIKAT

Kaikki konserttipaikat, Jylhän kylätaloa ja Köyhäjoen Mäntymajaa lukuunottamatta, sijaitsevat aivan Kaustisen keskustassa.

Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-sali (Jyväskyläntie 3)
Syvälle kaustislaisen ikikallion sisään louhitun, 320-paikkaisen Kaustinen-salin miljöölle vetänee vertoja ainoastaan Taru Sormusten Herrasta -eepoksen kuuluisa kääpiökaivanto. Asiantuntijapiireistä kerrotaan että kiven sisässä on harvoin niin kivaa kuin täällä. Kivestä ja puusta koostuvan salin erinomainen akustiikka on koettava itse. Se on parhaimmillaan juuri kamarimusiikkikokoonpanojen musisointia kuunneltaessa. Aulatilan yhteydessä on ravintola ja paljon komiasti kajahtavaa tilaa juhlille ja illanvietoille.

Kansantaiteenkeskukseen on myös helppo kävellä kunnan keskustasta – valtatie 13:n alta menee kevyen liikenteen alikulkukäytävä, kuuluisan festivaaliareenan ja Musiikkilukion välistä. (Ei siis tarvitse kävellä valtatiellä, vaikka nettikartat saattavat ohjeistaa niin.)

Kaustisen kirkko (Siltatie 3)
Kaustisen kirkko on Kuorikosken kirkonrakentajasuvun rakentama perinteinen ristikirkko, jonka upea akustiikka ja yllättävän mukavat kirkonpenkit ovat kiikuttaneet kuulijat moniin konserttielämyksiin. Kaustisen kirkkoa käytetään paljon myös levytyspaikkana.

Pelimannitalo (Konstantie 8)
Pelimannitalo on vanha pohjalaistalo, jonka kokopuusta veistetyt hirret ovat niin paksut että ameriikkalaiset lähtevät kerta toisensa jälkeen häntä koipien välissä takaisin punapuumetsiinsä. Isossa tuvassa takkatulen loisteessa on järjestetty monet monituiset iltamat hyvän musiikin parissa.

Ravintola Pelimanni (Kaustintie 2)
Ravintola Pelimanni on hyvästä meiningistään ja ihastuttavista lounaistaan tunnettu legendaarinen soittoruokala ja Kamarimusiikkiviikon ykkösillanviettopaikka.

Jylhän kylätalo (Jylhäntie 999, Kaustinen)
Jylhän kylätalo on tunnelmallinen hirsitupa, joka toimii kyläläisten kokoontumis- ja tapahtumapaikkana.
Rakennus ei ole esteetön.

Köyhäjoen Mäntymaja (Halsuantie 363, 69600 Köyhäjoki)
Vuonna 1969 rakennettu toimii pääasiassa kyläläisten harrastus- ja juhlanviettopaikkana. Iso tila, johon mahtuu hyvin yleisö ja esiintyjät viihtymään ja viihdyttämään.
Rakennus on esteetön.